torstai 19. joulukuuta 2013

TULEVAISUU

Mara  tulee pian kaksi vuotta ja olen hyvin ylpeä omasta koirastani.
Kesällä tähtäämme viron näyttelyyn ja lähdemme tavoittelemaan sertejä.

tiistai 17. joulukuuta 2013


 Maran kanssa Jyväskylän näyttelyissä.
Saatin arvosanaksi H eli Hyvä.
Vähän olin pettynyt, mutta ei se koiran vika ole vaan esittäjän joka ei osaa esittää.
Kaksi kuvaa kun Mara on toko tunnilla ja hyvin meni vähän pitää vielä harjotella.
Saan aidan kuntoon ja muuta jännää tän talven aikana niin  hyvä tulee.

KAKSI PÄIVÄÄ ILMAN KOIRAA!!!!!!!

Moikka kaikki oon ollut nyt kaksi päivää ilman rakasta ja ihanaa Mara koiraani ja on kauhea ikävä, mutta aika on mennyt koulun parissa ja mharrastuksissa. 
Huomenna menen  kotiin ja näen Maran taas. 
Laitan nyt joitakin kuvia tänne  Marasta. 
Muistakaa komentoida tekstejä.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

VIIEINEN RALLY-JA TOKO KERTA

heippa olimme tänään Maran kanssa viimeisen kerran toko kurssilla ja nyt koitamme jatkaa reeniä kotona ja sitten koitamme etsiä agilityn alkeiskurssin.
No tänään piti mennä ilman hihnaa niin sain hävetä silmät päästä kun koira vetää ralliä menemään eikä ota kuuleviin korviinsa, että TÄNNE!!! 
no en voi syyttää koira koska se on omistan oma vika kun ei oo viittynyt kouluttaa koiraa kunnolla ja nyt se sitten kaduttaa.
Olkaa ihmiset kilttejä ja kertokaaa, että miten ootte ite kasvattanut oman koiran varsinkin jos sattuu olemaan  perro ja vielä uros joka on jääräpäinen nimittäin tarvin apua ja kipeästi koska mun hermot ei tuu kestämään ei ainakaan nyt kun kurssi loppu ja seuraava alakaa vasta vuoden vaihteen jälkeen ja tässä on taas yksi ja miljoona kirjotusvirhettä koska kirjotan vauhilla ja oon niin väsynyt että en jaksa alkaa korjata.

perjantai 13. joulukuuta 2013

MÖKKI ELÄMÄÄ!


Lähettiin eillen Maran kanssa mökille Kyyjärvelle ja oli hauskaa, mutta oli niin kylmä, että ei Mara tarennut olla ulkona ollenkaan kun ei ole lämmintä karvaa.
Mara lähtee nyt illalla takasin mökille äidin ja isin kanssa, mutta minä jään kotiin opiskelemaan ja lukemaan kokeseen.
Sunnuntaina menemme tokon viimeiselle kurssille ja toivottavasti sieltä jotain irtoaa kun meijän Maran mielestä on tylsää tehä pieniä asioita koska se on tottunut tekemään isoja juttuja ja no oikeestaan se ei edes pelkää mitään koska se on pentuna kokenut ja ollut kaikkialla.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

VUOKATTI

Heippa! Tänään me tultiin perhelomalta vuokatista ja siellä oli muuten tosi kylmä.
Korkein pakkas aste tais olla -22,5 ja Mara ei halunnut mennä ulos ilman villapiataa ja toppatakkia ja oli sillä fliistassun suojat ja toiset veden pitävät koska sen tassut meinas jäätyä.
Kävimme Maran kanssa laskemassa liukumäkeä ja Mara nautti todella paljon siitä ja joka aamu ja ilta käytiin lenkillä vaikka pakkasta ole paljon.
Meno ja tulomatkan se nukku takapenkillä kiltisti ja välillä katso maisemia.
Tänään tosin tulimme kotiin ja pian on joulu ja Mara täyttää 22.12 kaksi vuotta ja olen ylpeä omasta kullastani koska se on viisas koira vaikka välillä se osaa olla hassu ja esittää tyhmää.

lauantai 7. joulukuuta 2013

VUOKATTI TÄLTÄ TULLAAN JA LUJAA!!!

Hello!! Tänään lähdemme Vuokattiin Maran kanssa ja tämä viimehetken pakkaaminen on nyt vähän shouta koska laitoin Maran rakkaan lelun laukkuun niin se kaivo sen takasin.
Kirjottelen lomasta jos siellä toimii netti ja jos ei niin sit kirjotan kun tuun kotiin ja samoin kuvat.

torstai 5. joulukuuta 2013

PAKKAAMISTA JA ONGELMIA

Moikka  pian meijän koko perhe lähtee lomalle vuokattiin ja tietty myös Mara.
No kohta alan  pakkailla ja noita Maran kamoja on vähän vaikee pakata sillä jos otan jonkun sen lelun ja laitan laukkuun niin se penkoo sen pois sieltä välittömästi koska sen periaate on että mun leluja ei viedä mihinkään.
Koska pohjosessa on niin kylmä niin olen ostanut Maralle semmosen ihanan sinisen villapaidan ja on sillä myös tppatakki ja tuulitakki sekä kahden laiset tassuttimet.
Tosin tää on Maralle neljäs reissu kun lähetään pois kotoa vähän kauemmaksi kun yleensä.
Pisin matka jonka Mara on matkustanut taitaa olla Sallaan hiihtolomalla ja uskokaa tai älkää niin sillonkaan Maralla ei ollut karvoja ja siellä oli kyllä tosi kylmä, mutta kun on lämmin mökki niin ei mun tarvi  ulos edes mennä ainakin uskon että näin Mara ajattelee.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

KARVATON KOIRA

Heippa kaikki.
Päätin ajaa meijän maran karvan alas ja nyt se on kalju,mutta parempi sen on nyt  olla vaikka pihalla n vähän kylmä.
Lisään kuvian myöhemmin.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Huomenna alkaa joulukuu ja meidän Mara täyttää kaksi vuotta ja on taas vähän viisampi ja oppineempi kun nyt.

torstai 28. marraskuuta 2013

Meidän Maran eka joulu ja sen varmaan huomaa että odotus on huipussa kun on jo tonttulakki suussa.

torstai 21. marraskuuta 2013

Maran ( Cabravos Marineron) näyttely tuloksia.


http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI16776%2F12&R=336
En oo pitkään aikaan kirjotellut mun blogia mutta eipä oikeen oo ollut mitään mistä kirjotta.
Koiran kanssa käyty vähän näyttelyissä ja saatu voittoja ja hävijöitä mutta laitan kuvia myös muista näyttelyistä sitkun kerkeen.